Mietteitä isyydestä ja vähän äitiydestäkin

Sunnuntaina vietettiin Italiassa isänpäivää, kun taas Suomessa sitä juhlitaan lokakuussa. Isyys olikin Suomessa syksyllä kuuma puheenaihe, koska eduskunnassa oli käsittelyssä hedelmöityshoitoa koskeva lakiesitys, jossa se sallittiin myös yksinäisille naisille ja lesbopareille. Monet miehet vastustivat lain muotoilua, koska siinä nähtiin mitätöidyn isän osuus ja rooli.

Itseäni on hämmentänyt näkemys, johon törmää usein nykyaikana, ja jonka mukaan jokaisella naisella on oikeus äitiyteen. Tämä olisi ikään kuin suora seuraus siitä, että hänellä on kohtu. Minun korvissani ajatuksella on huono kaiku. Olen sen verran vanhanaikainen, että minusta lapsi on lahja eikä mikään oikeus, josta on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.

Sitä paitsi: Jos lähdetään lapsen saantioikeus-periaatteesta, eikö silloin tasa-arvon nimissä miehelläkin pitäisi olla samanlainen oikeus? Vaikkei hänellä kohtua olekaan. On myös huomattava, että esimerkiksi islaminuskoisissa yhteiskunnissa isä on se, jolla on oikeus lapseen eikä äidillä. En väitä, että se olisi oikein. Minusta lähtökohtana pitäisi aina olla lapsen oikeus molempiin vanhempiin. Aina se ei ole mahdollista, mutta siihen pitäisi mielestäni pääsääntöisesti pyrkiä.


Isyys polttopisteessä

Ylen Radio1:n Ykkösaamun kolumnissaan Tasavertaista vanhemmuutta 11.10.2005 Tiina Stenius käsitteli sekä isän että äidin roolia. Kyse on pohjimmiltaan isyyden merkityksestä. Stenius toteaa kolumnissaan, että isyys oli yhteiskunnallisesti polttopisteessä ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten, minkä jälkeen myös miehet ovat opetelleet vaadittaessa niin siivoamaan kuin vaihtamaan vaippoja.

Kuitenkaan isyys ei Steniuksen mukaan ole vielä noussut Suomessa yhteiskunnallisesti merkittäväksi asiaksi. Eikä Suomessakaan vielä pidettäisi yhteiskunnallisesti viisaana sitä, että hoiva voitaisiin liittää myös miehiin. Kyse on, kuinkas muuten, taas kerran rahasta.

- Jos miehet vaatisivat kovaäänisesti oikeutta tasavertaiseen vanhemmuuteen ja oikeutta määritellä isyytensä itse, se voitaisiin tulkita niinkin, että he ovat myös taloudellisesti tasaveroisesti vastuussa jälkeläisistään, arvelee Stenius.

Olen aivan ällikällä lyöty, koska olen ollut siinä käsityksessä, että Suomessa molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen elatusvelvollisuus ainakin teoriassa. Käykin ilmi, että itse asiassa kyse onkin miehen työnantajasta. Stenius jatkaa näet todeten, että ”miesvaltaiset alat joutuisivat silloin automaattisesti vanhempainvapaiden tasaveroisiksi maksumiehiksi.”


Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan

Stenius muistelee sitä, kun ryhdyttiin määrittelemään uudelleen äidin ja naisen rooli. Feministien oppien mukaisesti naiset pyrkivät vapautumaan patriarkaatin vallasta ja äitimyytistä. Silloinkin naruja veteli Steniuksen mukaan myös talouselämä.

Päivähoitojärjestelmästä, jota tarvittiin tyydyttämään sekä naisten että kehittyvän yhteiskunnan työelämän tarpeita, tuli äitien rinnalle hyväksyttävä ja tasaveroinen kasvattaja. Äitiydeksi riitti, kun työpäivän päätteeksi tarjottiin lapsille hetki laatuaikaa, toteaa Stenius.

Steniuksen mukaan siitä on otettu opiksi. Olen kuitenkin antanut kertoa itselleni aivan äskettäin, että Suomessa miehet saisivat jatkossa 80 prosenttia palkastaan perhevapaiden aikana. Asiaa ei voi tervehtiä kuin ilolla. Olen vahvasti sitä mieltä, että lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan. Se ei aina ole mahdollista, ja äidin ja/tai isän roolissa voivat toki olla muutkin aikuiset. Olenhan itsekin kasvanut ottolapsena sen lisäksi, että jouduin ihan pienenä sotalapseksi Ruotsiin.

En kuitenkaan ole samaa mieltä kuin entinen kansanedustaja, kirjailija-toimittaja Aino Suhola, jonka mielestä lapsen kannalta vanhemmilla on loppujen lopuksi vain vähän merkitystä, ja että tärkeää on vain se, että lasta hoitava ihminen kantaa hänestä täyden vastuun. (Suhola, Aino: Rakasta minut vahvaksi) Onhan se toki tärkeää ja jotenkin itsestään selvääkin, joskaan se ei aina toteudu biologisten vanhempienkaan ollessa kyseessä.

On hienoa, että isyyttä kohtaan on alettu tuntea mielenkiintoa. Ja monet miehet ovat löytäneet itsestään uusia ulottuvuuksia omien pienten lasten kanssa seurustellessaan. Voi olla, että olen väärässä, mutta joskus tuntuu siltä, että monet miehet heräävät tosissaan isyyteen todella vasta avioliiton hajotessa.

Ehkä se on pakkokin, koska perhe on murroksessa, kuten Stenius toteaa. Ja voihan olla, kuten hän jatkaa - vaikka sitä epäilenkin ja toivon hartaasti, ettei niin tulisi käymään - että tulevaisuuden äidit eivät enää suostuisi itsestään selvästi sitoutumaan lapseen, vaikka tämän synnyttävätkin. (RVC)

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi:
Puhu meille lapsista.
Ja hän sanoi:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti.
Taivu jousimiehen käsissä ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät. Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön.

KAHLIL GIBRAN
(Profeetta 1968, suom. Annikki Setälä)