Dialogi - ainoa vaihtoehto

Monikulttuurisia avioliittoja ja eri uskontoja tutkivana henkilönä olen ehdottomasti uskontojen välisen dialogin kannalla. Viime aikaiset maailman tapahtumat ovat vain vahvistaneet tätä vakaumustani. Ja onhan itsellänikin monikulttuurinen perhe. Mieheni on katolilainen ja afrikkalainen vävyni muslimi. Mutta tuntuu siltä, erityisesti näin vaalien alla, ettei toisten vakaumuksen kunnioittaminen ole kovinkaan kovassa kurssissa.

Tulin kuukausi sitten sairaalasta, ja senkin huoneen seinällä, jossa toivuin leikkauksesta, oli krusifiksi. Ei se minua häirinnyt, koska olen jo yli 20 vuoden ajan tottunut näkemään niitä täällä Italiassa niin sairaaloissa kuin kouluissakin. Maassa maan tavalla. Suomessahan niitä ei juuri näe kirkkojen tai seurakuntasalien ulkopuolella.

Sen sijaan minua kyllä ärsytti kotiin palattuani se, kun televisio-uutisissa kerrottiin suomalaisesta naisesta (la finlandese), joka oli vienyt oikeuteen vaatimuksensa ristiinnaulitun kuvan poistamisesta poikansa koulun seinältä. ”La finlandese” kaikui korvaani pahasti tuossa yhteydessä ja ajattelin: - Auta armias, kun monet italialaiset pitävät meitä jo muutenkin pakanoina. Joitakin vuosia sitten oli joku jopa arvellut Mansikka-lehteä aiemmin avustaneen Tirkistelijän viettäneen Italiassa ensimmäistä kristillistä jouluaan.(!) Tällä kertaa ainakin kaksi suomalaista, joilla ei ollut mitään tekemistä kantelun kanssa, on joutunut selittämään olevansa asiassa täysin ulkopuolinen.

Mitä pahaa Jeesus-lapsi voi tehdä kenellekään?

Joitakin päiviä myöhemmin kuulin Radio Finlandin Ajantasassa kyseisen suomalaisen naisen
kertovan, miten hänen poikansa, joka ei osallistunut uskonnon opetukseen, oli joutunut koulussa muovaamaan Jeesus-lapsen. Näin oli tapahtunut, vaikka äidille oli luvattu, että poika saisi muovailla aasin taikka muun seimen eläimen. Poika oli palannut koulusta itkien kotiin. Poika parka. Tosin en ymmärrä, mitä pahaa Jeesus-lapsi voisi tehdä kenellekään.

Olisivathan pojan vanhemmat voineet kertoa lapselle, että Jeesus-lapsi on kristittyjen joulun keskeinen henkilö, ja todeta, että suurin osa italialaisista uskoo ainakin jollakin tavalla Jumalaan ja Jeesukseen. He olisivat voineet kertoa myös, että he itse eivät usko eivätkä tunnusta mitään uskontoa. Samalla he olisivat voineet todeta kunnioittavansa toisten ihmisten vakaumuksia ja toivovansa, että myös heidän vakaumustaan kunnioitetaan.

Käväisi mielessäni kysymys, että kieltävätkö nämä ateisti-vanhemmat lapsiaan myös katselemasta renessanssin hienoja taideaarteita, joita Italia on pullollaan. Niissähän on varsin usein kuvattuna Maria ja Jeesus-lapsi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että maailma olisi ilman näitä hienoja taideteoksia paljon köyhempi.

Toisaalta - kuten viime aikoina on toistuvasti todettukin - länsimaisella kulttuurilla on kristilliset juuret, mikä on vaikuttanut myös maiden lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön. Mainittakoon vaikkapa kymmenen käskyn Älä tapa ja Älä varasta.

Dialogia eikä omien vakaumusten tuputtamista

Nyt on lisäksi käynyt selväksi sekin, ettei uskontojen välinen dialogikaan riitä, vaan on edistettävä dialogia myös uskontoa harjoittavien ja ateistien välillä. Se tietysti onnistuu vain siten, että kumpikin taho kunnioittaa ja kuuntelee toisen vakaumusta.

On toki mahdollista ja luultavaakin, että ristiinnaulitun kuvat ennemmin tai myöhemmin poistuvat koulujen ja sairaaloidenkin seiniltä, mutta mielestäni sen tulee silloin tapahtua enemmistön päätöksellä. Lisäksi mielestäni lapsille tulisi antaa riittävät eväät elämää varten, jotta he sitten aikuisina voisivat itse päättää haluavatko he harjoittaa jotain uskontoa vai ei. (RVC)