MANSIKAN ARKISTOSTA 1

Ihaili Suomessa vain naisia

Mansikan numerossa 3/1992 julkaisimme italialaisen kirjailijan Aldo Busin Suomen kokemuksista, joista hän on kertonut kirjassaan Sodomie in Corpo II. Busin vähemmän mairittelevassa kirjoituksessa ei ole jälkeäkään toista kulttuuria ymmärtämään pyrkivästä asenteesta. Se on osoitus mitä rajoitetummasta monokulttuurisesta näkökulmasta ja tavasta tarkastella muita maita omaansa verraten.

Italian suomalaisista suurin osa tietänee, mikä tyyppi on Busi. Muille on todettava, etteivät kaikki italialaiset, edes kirjailijat ole hänen kanssaan samaa mieltä Suomesta ja suomalaisista. Mutta kuriositeettina teksti on mitä huvittavin. Onhan mottomme: "Siltä, joka osaa nauraa itselleen, ei tule hupia puuttumaan" (Liisa Hyssälä, peruspalveluministeri)

Suomessa ei ole muuta kuin tilaa

"Täällä Suomessa matka Helsingistä Lahteen on näkymiltään sama kuin kulkisi muutamia satoja kilometrejä Lombardian halki siihen aikaan, kun tulta ei vielä tunnettu eikä pyörää ollut keksitty. Koivuja, koivuja, koivuja, eikä ihmisiä missään. Sitä paitsi englantilaiset ja suomalaiset kiistelevät yhä siitä, kumpi maa on maailman sateisin. Ja luultavasti myös siitä, kummassa on hullumpaa porukkaa", arveli Busi.

Paitsi luontoa Busi karsasti myös suomalaista taidetta, koska se ilmentää luontoa: -”Taideteoksiinsa, seinämaalauksiinsa ja veistoksiinsakin he kehtaavat (!) ottaa innoituksensa luonnosta....... Luonto on täällä täydellisesti järjestyksessä: leirintää järvenrannoilla, tavarat yhteisiä ja kaikkien käytettävissä (sähkösilitysraudasta invalidivessaan), pukukoppeja uimareille. Kuljeskelen metsässä toivoen tapaavani ties mitä viikinkejä, turhaan; pelkkää metsää metsän keskellä. Maisemassa ei ole muuta yllättävää kuin ikiaikainen kärsivällisyys, jonka voimalla maan neljä ja puoli miljoonaa asukasta (1992; toim. huom!) ovat paneutuneet rakastamaan sitä.”

”Ja kaikki tämä valo, joka häipyy, kirkastuu ja kestää, ohenee ja on aina valoisaa. Kaikkialla vettä ja kasvillisuutta ja tuulta, sadetta, tuhlailevaa luonnon yltäkylläisyyttä – tänään myös rakeita. En tiedä millainen Helsingin keskusta on, mutta olen kuullut sanottavan, että viikonloppuisin kaupunki tyhjenee, kun väki lähtee – maalle."

Ja edelleen: "Helsinki hukkuu vihreyteensä ihan niin kuin tämäkin paikka. (sic!) Nyt kun kävelen ympäriinsä, katselen sinne tänne siroteltujen talojen kaihtimia ja mietin: kun rakentamisen riemu on ohi, mitä niiden asukkaille jää talonsa täytteeksi? Kun asukkaat ilmestyvät esiin sisätiloista, mitä eroa on tällä sunnuntaiasulla tai loma-asulla? Kansanpuku? Toisin sanoen, onko eskimolla intohimoja? - Otan siitä selvää, onpa niinkin, intohimona ovat sosiaalinen nousu ja hevoset.” (sic!?)

Ei halunnut nojata koivuun raittiina

Busi ei viihtynyt Mukkulan kirjailijakokouksessa, jossa ”ei ollut mitään väliä millään muulla kuin sillä, että oli olemassa koivu, johon saattoi nojata kaatokännissä.” Hän totesi joutuneensa eri seuraan, koska alkoholia karttava kirjailija herätti epäluuloja.

”Täällä täytyy tuhota maksansa saadakseen hyväksymistä, selvänä ei sovi näyttäytyä missään. Raitis kirjailija ei ymmärtäisi kansan sielua, joka on suunnattoman surumielinen, ei puolesta eikä vastaan (Venäjä oven takana!) ja kaikki 50 asteen pakkasessa. Sen täytyy johtua luonnosta, joka masentaa, tästä päivättömyydestä ja yöttömyydestä, joka yllyttää jokaisen tarttumaan pulloon. Suomalaiset eivät ikinä ymmärtäisi raittiin romaania, se olisi kuin maan petturuutta.”

Tosin Mukkulan kokouksen naiset ”katselivat häntä samanlaisin odotuksin kuin nainen, joka lähtee Sorrentossa yksin ulos iltakymmenen jälkeen.” Sama tapahtui myös Helsingissä ”naisten kiinnostus oli ilmeinen”. Naisten, joista Busi totesi:n ”Tässä maassa, toisin kuin missään muualla, on enemmän kauniita naisia kuin miehiä. Jos joku ei sitä vielä tiedä: suomalaiset tytöt ovat maailman kauneimpia...”

Nämä naiset kiinnittivät Busin mukaan yltäkylläisen huomionsa häneen joko auton ikkunasta tirkistellen tai kaksin, kolmisin, jopa nelisin kadulla kävellen. ”... säteileviä, hyvin kauniita, huolellinen meikki, hienostuneet käden liikkeet, liehuvia silkkileninkejä, ylellisiä, hyvin lyhyitä, silmien ja poskien väriloisto: Purppuranpunaista ja kastanjanruskeaa. Erikoiset punk-kampaukset tai punainen tai keltainen poninhäntä, joka ulottuu reisiin.”

”He tervehtivät minua, heiluttavat lakattuihin kynsiin päättyviä kermanvaaleita sormiaan, hätkähdyttävissä meikeissä, jotka kertovat elämänhalusta, etelämaalaisesta hilpeydestä, silmiä kaikenvärisiä vihreästä siniseen nauliutuneina kiharatukkaiseen mieheen, joka kulkee aina yksin samaa reittiä satamaan, oluttupaan, hotelliin kaupungin keskustassa, aivan selvästi italialainen.”

Näin siis Aldo Busi, joka tyytyi pelkästään ihailemaan naisia. Suomettarien pettymykseksi varmaankin. Mutta arvattavasti parempi niin!

PS. Ihana, suomalainen varhaiskesän herkkä maisema on Laila Keynäsin valokuvaama. Klikkaamalla sitä, saat sen suuremmaksi.