Edesmennyt

Paavi Johannes Paavali II ja Suomi

Sunnuntaina tulee kuluneeksi vuosi Paavi Johannes II:n kuolemasta. Julkaisemme nyt Mansikka-blogissa tämäni artikkelin, jonka piti ilmestyä vuosi sitten. Ehtivät kuitenkin valita jo uuden paavin, ennen kuin saimme tämän kirjoituksen Mansikan sivulle.

Ensimmäinen Suomessa vieraillut paavi

Meille suomalaisille, joista merkittävä osa on tai on ainakin ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, on ekumenian edistymisellä paavi Johannes Paavali II:n virkakaudella ollut suuri merkitys. Hän oli myös ensimmäinen paavi, joka oli astunut jalallaan Suomen maaperälle. Tähän tapahtui hänen Pohjoismaihin suuntautuneen matkansa aikana kesäkuussa 1989.

Paavi Johannes Paavali II osallistui 5. kesäkuuta ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Turun tuomiokirkossa. Seuraavana päivänä hän vietti messun Helsingin jäähallissa. Vierailu Suomessa oli kuitenkin hämmentänyt paavia Johannes Paavali II:sta. Hän oli pelästynyt suomalaisten hiljaisuutta. Asiasta kertoi Iltasanomille toimittaja Leena Monti, jonka ääntä on kuultu jo 24 vuotta Vatikaanin radion suomenkielisessä ohjelmassa ja jolla oli ollut myös kunnia opettaa paavi Wojtylalle suomen kieltä. (Julkaisemme tiivistelmän aihetta käsittelevästä artikkelista lähipäivinä.)

- Paavi Johannes Paavali II oli aina tottunut kaikkialla ihmisten hurraa-huutoihin ja taputuksiin. Suomessa kaikki olivatkin hiljaa, Leena totesi Iltasanomille. - Minulla oli hirveän kova selittäminen paaville, että tämä on suomalainen tapa. Että me emme ilmaise niin näkyvästi tunteita.

Suomalaisen ekumenian ihailija

Paavi Johannes Paavali II oli sanonut palatessaan pohjoismaihin tekemältään kiertomatkalta Roomaan vuonna 1989 Helsingin silloiselle katoliselle piispalle Paul Verschurenille tajunneensa matkan aikana, miten suuri ero on pohjoismaisilla luterilaisilla kirkoilla ja välittömästi uskonpuhdistuksen jälkeisellä luterilaisuudella. Hän oli todennut pohjoismaisten kirkkojen olevan yllättävän lähellä katolisuutta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma muisteli paavi Johannes Paavali II:sta suurena suomalaisen ekumenian ihailijana ja rukoilevana paavina. Arkkipiispa Paarma muisteli rukouspalvelun, jonka hän sai toimittaa yhdessä paavin ja Ruotsin luterilaisen arkkipiispan kanssa marraskuussa 1999 Pietarin kirkon pääalttarilla. Se oli Pyhän Birgitan muistoksi vietetty ekumeeninen juhla, joka korosti pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen asemaa kirkkojen välisessä keskustelussa ja toiminnassa.

Viimeisen kerran arkkipiispa Paarma oli tavannut paavi Johannes Paavali II:n viime vuoden tammikuussa, jolloin hän oli käynyt yhdessä ortodoksisen arkkipiispa Leon kanssa tervehdyskäynnillä paavin luona perinteisen Pyhän Henrikin päivän vieton yhteydessä. Vielä tuolloinkin paavi oli kiittänyt suomalaisia ekumeenisesta avoimuudesta. Paavin olemuksessa olivat olleet selvinä sairauden merkit, mutta hänen ajatuksensa oli ollut kirkas ja tahtonsa luja aivan loppuun asti.

Historiallinen ekumeeninen vesper Pietarin kirkossa

Rukouksen merkeissä paavi oli tavannut suomalaisia ja muista pohjoismaisia kirkonjohtajia mm. Pyhän Birgitan pyhäksi julistamisen 600-vuotisjuhlassa Roomassa 5. lokakuuta 1991. Se oli historian ensimmäinen ekumeeninen vesper, ja sitä saattoi seurata myös televisiosta. Olin paikalla minäkin. Tekemässä juttua Turun Sanomille.

Paikalla oli satoja suomalaisia ja muita pohjoismaalaisia. Perugiasta oli tullut Perugian Suomi-Seuran silloisen puheenjohtajan, italialais-suomalaisen Simonetta Todin johdolla bussilastillinen suomalaisia ja ruotsalaisia. Simonetta oli hämmästellyt sitä, miten paljon yhteistyötä jo silloin tehtiin katolisten, ortodoksien ja luterilaisten välillä. - Oli mahtavaa nähdä luterilaisia piispoja puhumassa katolisen maailman keskuksessa, hän totesi ja kehui silloisen Suomen kirkon arkkipiispan John Vikströmin puhetta: - Se herätti sielut ytimekkyydellään.

Syvällisempää kuin pelkkä riitti

Helsingissä toimivan Katolisen tiedotuskeskuksen silloinen johtaja, edesmennyt Pentti Laukama puolestaan totesi: - Se mitä täällä on tapahtunut näinä päivinä, on todella päätä huimaavaa. On kysymys paljon syvällisemmästä asiasta kuin pelkästä riitistä, joka sellaisenaankin on vaikuttava. Kukapa olisi joitakin vuosia sitten voinut kuvitella paavia rukoilemassa yhdessä katolisten ja luterilaisten piispojen kanssa Pyhän Pietarin haudalla!

Meistä kaikista muistakin oli todella sykähdyttävää nähdä oma luterilainen arkkipiispamme Pietarin kirkossa paavi Johannes Paavali II:n ja katolisten piispojen rinnalla samantapaisiin kaapuihin pukeutuneina. Hehän olivat siellä kuin veljet keskenään. Oikein tunsi, että siinä tehtiin historiaa. Olihan se ensimmäinen kerta, kun protestanttiset piispat saivat olla mukana toimittamassa jumalanpalvelusta katolisen maailman keskuksessa.

Tilaisuudessa Ruotsin kuningatar Silvia luki alttarin edustalla katkelman hebrealaiskirjeistä ruotsiksi ja Puolan silloisen presidentin puoliso Danutha Walesa lyhyen rukouksen puolan kielellä.

Seuraavana päivänä pidettiin ulkoilmamessu paavi Johannes Paavali II:n johdolla Piazza Farnesella, jonka laidalla sijaitsee myös monien suomalaisten tuntema birgittalaisluostari, jossa aikoinaan asui itse Pyhä Birgitta. Luostarin yhteydessä on myös nk. Katariinan kappeli, jossa on järjestetty suomalaisia jumalanpalveluksia Rooman Suomi-Seuran toimesta. Onpa siellä päässyt ripillekin muutamia suomalaisten lapsia 1980-luvulla, kun Savonassa toimi vielä Suomen Merimieskirkko ja pastori Paavo Rasimus.

Tuon ulkoilmamessun yhteydessä pääsin henkilökohtaisesti toteamaan parin metrin päästä, miten mahtava karisma edesmenneellä paavilla oli. Eihän sitä pystynyt edes kuvittelemaan nähdessään hänet televisiossa.

Yhteisiä raamatun käännöksiä

Ekumenian alalla edistytään, vaikkei kaikki tulekaan suuren yleisön tietoisuuteen. Yksi tärkeä ja hedelmällinen osa-alue on yhteinen raamatun käännös. Paavi Johannes Paavali II:n mukaan Uuden testamentin kääntäminen nykykielelle oli osoittautunut tuloksellisimmaksi ekumeeniseksi hankkeeksi Italiassa.

Ekumeeninen raamatunkäännöstyö auttaa ymmärtämään kirkkojen erilaisia tulkintatraditioita. Samalla se auttaa voittamaan esteitä tiellä kirkkojen yhteyteen. Perustuvathan kirkkojen erilaiset korostukset juuri erilaiseen raamatuntulkintaan. Tässä työssä on mukana myös suomalaisia, mm. Suomen Pipliaseuran pääsihteeri Markku Kotila, joka on myös Yhtyneiden Raamattuseurojen Euroopan ja Lähi-idän alueen hallituksen puheenjohtaja.

Paavi jätti valtavan perinnön seuraajalleen

- Paavi Johannes Paavali II jättää seuraajalleen valtavan perinnön, arvioi Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti, joka totesi Johannes Paavali II:n olleen hyvin voimakas, näkyvä, vaikuttava ja rakasteyttava persoona, joka inhimillisti paaviutta ja paavin virkaa.

- Suuria asioita ovat sekä ekumenia että uskontojen välinen vuoropuhelu, jotka molemmat olivat valtavan tärkeitä paavi Johannes Paavali II:lle. Hänen perintönään on myös sellaisen maailmanjärjestyksen luominen, jossa uskonnoilla yhä on arvo ja merkitys ja toisaalta ihmisen arvo on loukkaamaton, Tervaportti sanoi.

(RVC)

MANSIKAN KIRJAVAKKA
Toimittanut Ritva Viertola-Cavallari

SETTENTRIONE n. 17, anno 2005

Aikakauskirja Settentrione, Rivista di studi italo-finlandesi, on ilmestynyt vuodesta 1989 lähtien. Ensimmäisessä numerossa oli edesmenneen Italian senaatin puhemiehen Giovanni Spadolinin kirjoitus Un pensiero per la Finlandia. Muistumia Suomesta.

Spadolini oli ollut Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen 1939 14-vuotias. Suomi oli ollut hänen kodissaan suosittu maa, sillä kaksi vuotta aiemmin (1937) Spadolinin isä oli osallistunut tärkeään italialaisten ryhmänäyttelyyn ja saanut Suomesta useita positiivisia arviointeja. Yhden tai pari taulua hän oli saanut myydyksikin Suomessa. Nuori Giovanni oli perustanut Pro-Finlandia-komiteankin viidennen luokan oppilaiden keskuuteen Firenzen Galilein lyseoon. Komitean keräämiä rahoja ei ehditty kuitenkaan lähettää Suomeen, ennen kuin talvisota jo päättyi.

Senaatin puhemies tuli itse Suomeen ensimmäisen kerran lokakuussa 1985 etsimään isänsä Suomeen myymää taulua, jota ei kuitenkaan löytynyt. Taulu oli ilmeisesti joutunut sodan jälkeen erään Englantiin muuttaneen suomalaisen diplomaatin omistukseen. Spadolini totesi säilyttäneensä vahvana muistonsa niin vastuuntoisesta, vaatimattomasta ja urheasta Suomesta, joka ”oli puolustanut isänmaan alueen jokaista kämmenenleveyttä selllaisella päättäväisyydellä”, että se hänestä oli pikkupoikana näyttänyt lähes Italian yhdistymistaistelun veroiselta”.

Italialais-suomalaista kulttuuriyhteistyötä

Näin siis ensimmäisessä Settentrionessa. Vuosina 1986-1993 aikakauskirjan kustansi Irma e Benito Casagrande Editori (Turku). Vuodesta 1994 on ilmestynyt Settentrione Nuova Serie edelleen Irma ja Benito Casagranden Säätiön tuella. Toimituskuntaan ovat alusta lähtien kuuluneet Lauri Lindgren (Direzione culturale) ja Luigi De Anna (Redazione). Suurin osa artikkeleista julkaistaan italiaksi, mutta aina on mukana myös suomenkielisiä kirjoituksia

Settentrione n. 17. Anno 2005 on 254-sivuinen. Mukana on historiallisia kirjoituksia, joista mainittakoon Simo Örmän artikkeli Suomen Rooman instituutin 50-vuotisesta toiminnasta.

Runojen ja proosan käännöksiä italiasta suomeen ja suomesta italiaan on Settentrionessa julkaistu jatkuvasti. Tällä kertaa on julkaistu ote Veikko Huovisen Hamstereista ja Mirkka Rekolan runoja italiaksi käännettyinä sekä Marosia Castaldin Ranskan maisena, Gennaro Malgierin Per Marzio Tremaglia sekä Fabio D´Annan ja Roberto Bertoldon runoja. Lisäksi on mukana Giacomo Leopardin mainio Härän ja hevosen dialogi allekirjoittaneen kääntämänä.

Settentrionen uusinta numeroa ja jäljelllä olevia aikaisempiakin numeroita voi voi tilata joko lähettämällä e-mailin Settentrionen toimitukselle osoitteeseen deanna@utu.fi, Tai poikkeaamalla Turun yliopiston nettisivuilla: http://www.utu.fi/hum/italia/pubblicazioni.htm.

PS. Ehdottaisin, että Italian suomalaisyhdistykset hankkisivat myös kirjastoihinsa näitä aikakauskirjoja, joissa on paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista luettavaa.

Kirja suuresta Suomen ystävästä

Kuten jo Joulu-Mansikassa 2005 todettiin 30 vuotta Suomessa asunut, Turun yliopiston italian kielen ja kulttuurin professori Luigi G. De Anna on kirjoittanut kirjan Indro Montanellista, joka oli yksi Italian merkittävimmistä journalisteista, ja jolla oli erityisen sydämelliset suhteet Suomeen talvisodan ajoista lähtien.

Luigi de Annan kirjan La memoria perduta. Montanelli e la Finlandia, pp. 123, on julkaissut Edizioni all´ Insegna del Veltro (Viale Osacca 13, 43100 Parma.Tel. / fax: 0521-290880). Hinta 15 €.

Indro Montanellista

Italian ja ehkä koko Euroopan suurimpiin journalisteihin kuulunut Indro Montanelli kuoli kesällä 2001 Genovan G 8-kokouksen aikana. Montanelli oli Corriere della Seran kirjeenvaihtajana Suomessa talvisodan aikana, ja julkaisi 1992 talvisodan aikaisen kirjeenvaihtonsa Suomesta kirjana (Dentro la storia – Finlandia 1939-40; Ungeria 1956), joka on ilmestynyt myös suomeksi.

Montanellin suhtautuminen suomalaisiin oli asiallinen mutta hyvin myötämielinen ja suorastaan heidän rohkeuttaan ihaileva ja poikkesi Italian silloisesta virallisesta politiikasta täysin. Hänen ansiostaan Italian kansan syvät rivit ihailivat ja ihailevat edelleen suuresti sankarillista Suomea.

Montanellin lämpimään suhtautumiseen Suomeen lienee vaikuttanut myös muuan suomalainen nainen, johon hänellä oli hyvin lämpimät suhteet. Asiasta kirjoitti aikanaan Oggi-lehteen ja Suomen Kuvalehteen kirjoistaan Tervetuloa Baragianoon ja Eräs avioliitto tuttu Dino Satriano.

Mannerheim pelastajana

Montanelli pidätettiin fasismin vastustajana toisen maailmansodan loppuvaiheessa ja marsalkka Mannerheim pelasti hänet varmalta teloitukselta puhumalla hänen puolestaan Saksan armeijan johdolle.

Näin vaalien alla on mielenkiintoista todeta oikeistolaisena tunnetun Montanellin vastustaneen Berlusconin astumista politiikkaan. Sen vuoksi hän joutui jopa eroamaan perustamastaan Il Giornale-lehdestä, jonka B. oli aiemmin pelastanut taloudellisesta ahdingosta. Näköala Berlusconista vallanpitäjänä pelotti Montanellia ja ennen edellisiä parlamenttivaaleja hän oli yllättäen sanonut äänestävänsä keskusta-vasemmisto-koalitiota.

Montanelli oli joutunut leikkaukseen hiukan ennen edellä mainittua Genovan kokousta, ja tieto hänen kuolemastaan tuli silloin järjestettyjen pahimpien mellakoiden aikaan. Hän oli kuollessaan 92-vuotias ja oli toiminut lähes viimeisiin päiviinsä saakka Corriere della Seran kolumnistina. Tiedossani ei ole, onko hänelle jo omistettu nimikkokatu Corriere della Sera-lehden toimituksen läheisyyteen. (Ote Journalisti-lehdelle kirjoittamastani nekrologista. RVC)

PS. Mainittakoon vielä, että Settentrione n.15-16. anni 2003-2004 on julkaistus Teemu Suomisen kirjoittama Montanellin haastattelu sekä lisäksi Matteo Colluran artikkeli Montanelli, una vita controcorrente.

Suomesta rakkaudella

Suomessa 20 vuotta asuneen Roman Schatzin kirja Suomesta rakkaudella (Johnny Kniga Kustannus 2005) Kirja on niitä, jotka ahmaistaan yhdellä istumalla. Se on täynnä huvittavia ja melko oikeaankin osuvia huomioita ja osin stereotypioitakin Suomesta. Samasta kirjassa on sekä suomenkielinen että englanninkielinen versio sekä Maarika Aution mainio kuvitus. Äskettäin Italiaan tullut pöydälläni oleva versio edustaa seitsemättä painosta.

Schatz tunnustaa avoimesti tulleensa Suomeen rakkauden perässä. Niin että emme me naiset ole ainoita, minkä tyydytyksellä totean. Ja tähän voisi vielä lisätä, että kiva kun tuli. Enkä usko, että kukaan edes kysyi häneltä silloin eikä myöhemminkään: - Eikö Saksasta löytynyt tyttöystävää?

Lisää lukuvinkkejä jatkossa, ja otamme mielellämme niitä myös vastaan lukijoilta. Joten lähettäkää vinkkejä ja jopa kirjoituksia. T. RVC

SUOMEN KIELEN LEIRIKOULU

Fermossa 26. 6.-8.7.2006

ALUSTAVA ILMOITTAUTUMINEN

leirikouluun alkoi jo helmikuussa.

Vielä on jäljellä muutamia paikkoja.

LEIRIPAIKKA: Fermon Poliisiopisto COPS

MAJOITUS: 2-4 hengen huoneissa, joissa omat wc-tilat ja suihkut

LIINAVAATTEET: talon puolesta

RUOKAILUSSA; otetaan huomioon kaikki ruoka-aine allergiat.

MUKAAN OVAT TERVETULLEITA:

kaikki italiansuomalaiset lapset ja nuoret

kuusivuotiaista kuusitoistavuotiaisiin.

Yli 16-vuotiaat voivat toimia isoinasiskoina ja -veljinä.

OPETTAJINA TOIMIVAT:

Kai Neuvonen, kielten opettaja Lempäälän lukiosta,

Sirpa Neuvonen, ala-asteen opettaja,

Marko Haimilahti, nuoriso-ohjaaja

Taideopettaja ja kirjailijavieraita.

OHJELMASSA myös:

Maatilapäivän aikana kuullaan maatilan töistä eri

vuodenaikoina tutustutaan tilan eläimiin, koneisiin,

varastoihin, peltoihin ja viljelykasveihin.

Käymme myös kaupunkivierailulla Anconassa.

Vapaa-ajan viettoon tarjolla on mm. lentopalloa,

koripalloa, sulkapalloa, teemaillanviettoja,

aerobic ja jazz-tanssitunteja, kitaransoittoa,

kuoro, pelejä ja leikkejä.

Pääasiana leirillä on kuitenkin suomen kielen opiskelu.

ILMOITTAUTUMISET & LISÄTIETOA: Club Finlandia Ancona

Leirikoulunjohtaja Marjo Kaislasuo

Dialogi - ainoa vaihtoehto

Monikulttuurisia avioliittoja ja eri uskontoja tutkivana henkilönä olen ehdottomasti uskontojen välisen dialogin kannalla. Viime aikaiset maailman tapahtumat ovat vain vahvistaneet tätä vakaumustani. Ja onhan itsellänikin monikulttuurinen perhe. Mieheni on katolilainen ja afrikkalainen vävyni muslimi. Mutta tuntuu siltä, erityisesti näin vaalien alla, ettei toisten vakaumuksen kunnioittaminen ole kovinkaan kovassa kurssissa.

Tulin kuukausi sitten sairaalasta, ja senkin huoneen seinällä, jossa toivuin leikkauksesta, oli krusifiksi. Ei se minua häirinnyt, koska olen jo yli 20 vuoden ajan tottunut näkemään niitä täällä Italiassa niin sairaaloissa kuin kouluissakin. Maassa maan tavalla. Suomessahan niitä ei juuri näe kirkkojen tai seurakuntasalien ulkopuolella.

Sen sijaan minua kyllä ärsytti kotiin palattuani se, kun televisio-uutisissa kerrottiin suomalaisesta naisesta (la finlandese), joka oli vienyt oikeuteen vaatimuksensa ristiinnaulitun kuvan poistamisesta poikansa koulun seinältä. ”La finlandese” kaikui korvaani pahasti tuossa yhteydessä ja ajattelin: - Auta armias, kun monet italialaiset pitävät meitä jo muutenkin pakanoina. Joitakin vuosia sitten oli joku jopa arvellut Mansikka-lehteä aiemmin avustaneen Tirkistelijän viettäneen Italiassa ensimmäistä kristillistä jouluaan.(!) Tällä kertaa ainakin kaksi suomalaista, joilla ei ollut mitään tekemistä kantelun kanssa, on joutunut selittämään olevansa asiassa täysin ulkopuolinen.

Mitä pahaa Jeesus-lapsi voi tehdä kenellekään?

Joitakin päiviä myöhemmin kuulin Radio Finlandin Ajantasassa kyseisen suomalaisen naisen
kertovan, miten hänen poikansa, joka ei osallistunut uskonnon opetukseen, oli joutunut koulussa muovaamaan Jeesus-lapsen. Näin oli tapahtunut, vaikka äidille oli luvattu, että poika saisi muovailla aasin taikka muun seimen eläimen. Poika oli palannut koulusta itkien kotiin. Poika parka. Tosin en ymmärrä, mitä pahaa Jeesus-lapsi voisi tehdä kenellekään.

Olisivathan pojan vanhemmat voineet kertoa lapselle, että Jeesus-lapsi on kristittyjen joulun keskeinen henkilö, ja todeta, että suurin osa italialaisista uskoo ainakin jollakin tavalla Jumalaan ja Jeesukseen. He olisivat voineet kertoa myös, että he itse eivät usko eivätkä tunnusta mitään uskontoa. Samalla he olisivat voineet todeta kunnioittavansa toisten ihmisten vakaumuksia ja toivovansa, että myös heidän vakaumustaan kunnioitetaan.

Käväisi mielessäni kysymys, että kieltävätkö nämä ateisti-vanhemmat lapsiaan myös katselemasta renessanssin hienoja taideaarteita, joita Italia on pullollaan. Niissähän on varsin usein kuvattuna Maria ja Jeesus-lapsi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että maailma olisi ilman näitä hienoja taideteoksia paljon köyhempi.

Toisaalta - kuten viime aikoina on toistuvasti todettukin - länsimaisella kulttuurilla on kristilliset juuret, mikä on vaikuttanut myös maiden lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön. Mainittakoon vaikkapa kymmenen käskyn Älä tapa ja Älä varasta.

Dialogia eikä omien vakaumusten tuputtamista

Nyt on lisäksi käynyt selväksi sekin, ettei uskontojen välinen dialogikaan riitä, vaan on edistettävä dialogia myös uskontoa harjoittavien ja ateistien välillä. Se tietysti onnistuu vain siten, että kumpikin taho kunnioittaa ja kuuntelee toisen vakaumusta.

On toki mahdollista ja luultavaakin, että ristiinnaulitun kuvat ennemmin tai myöhemmin poistuvat koulujen ja sairaaloidenkin seiniltä, mutta mielestäni sen tulee silloin tapahtua enemmistön päätöksellä. Lisäksi mielestäni lapsille tulisi antaa riittävät eväät elämää varten, jotta he sitten aikuisina voisivat itse päättää haluavatko he harjoittaa jotain uskontoa vai ei. (RVC)

Mietteitä isyydestä ja vähän äitiydestäkin

Sunnuntaina vietettiin Italiassa isänpäivää, kun taas Suomessa sitä juhlitaan lokakuussa. Isyys olikin Suomessa syksyllä kuuma puheenaihe, koska eduskunnassa oli käsittelyssä hedelmöityshoitoa koskeva lakiesitys, jossa se sallittiin myös yksinäisille naisille ja lesbopareille. Monet miehet vastustivat lain muotoilua, koska siinä nähtiin mitätöidyn isän osuus ja rooli.

Itseäni on hämmentänyt näkemys, johon törmää usein nykyaikana, ja jonka mukaan jokaisella naisella on oikeus äitiyteen. Tämä olisi ikään kuin suora seuraus siitä, että hänellä on kohtu. Minun korvissani ajatuksella on huono kaiku. Olen sen verran vanhanaikainen, että minusta lapsi on lahja eikä mikään oikeus, josta on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.

Sitä paitsi: Jos lähdetään lapsen saantioikeus-periaatteesta, eikö silloin tasa-arvon nimissä miehelläkin pitäisi olla samanlainen oikeus? Vaikkei hänellä kohtua olekaan. On myös huomattava, että esimerkiksi islaminuskoisissa yhteiskunnissa isä on se, jolla on oikeus lapseen eikä äidillä. En väitä, että se olisi oikein. Minusta lähtökohtana pitäisi aina olla lapsen oikeus molempiin vanhempiin. Aina se ei ole mahdollista, mutta siihen pitäisi mielestäni pääsääntöisesti pyrkiä.


Isyys polttopisteessä

Ylen Radio1:n Ykkösaamun kolumnissaan Tasavertaista vanhemmuutta 11.10.2005 Tiina Stenius käsitteli sekä isän että äidin roolia. Kyse on pohjimmiltaan isyyden merkityksestä. Stenius toteaa kolumnissaan, että isyys oli yhteiskunnallisesti polttopisteessä ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten, minkä jälkeen myös miehet ovat opetelleet vaadittaessa niin siivoamaan kuin vaihtamaan vaippoja.

Kuitenkaan isyys ei Steniuksen mukaan ole vielä noussut Suomessa yhteiskunnallisesti merkittäväksi asiaksi. Eikä Suomessakaan vielä pidettäisi yhteiskunnallisesti viisaana sitä, että hoiva voitaisiin liittää myös miehiin. Kyse on, kuinkas muuten, taas kerran rahasta.

- Jos miehet vaatisivat kovaäänisesti oikeutta tasavertaiseen vanhemmuuteen ja oikeutta määritellä isyytensä itse, se voitaisiin tulkita niinkin, että he ovat myös taloudellisesti tasaveroisesti vastuussa jälkeläisistään, arvelee Stenius.

Olen aivan ällikällä lyöty, koska olen ollut siinä käsityksessä, että Suomessa molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen elatusvelvollisuus ainakin teoriassa. Käykin ilmi, että itse asiassa kyse onkin miehen työnantajasta. Stenius jatkaa näet todeten, että ”miesvaltaiset alat joutuisivat silloin automaattisesti vanhempainvapaiden tasaveroisiksi maksumiehiksi.”


Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan

Stenius muistelee sitä, kun ryhdyttiin määrittelemään uudelleen äidin ja naisen rooli. Feministien oppien mukaisesti naiset pyrkivät vapautumaan patriarkaatin vallasta ja äitimyytistä. Silloinkin naruja veteli Steniuksen mukaan myös talouselämä.

Päivähoitojärjestelmästä, jota tarvittiin tyydyttämään sekä naisten että kehittyvän yhteiskunnan työelämän tarpeita, tuli äitien rinnalle hyväksyttävä ja tasaveroinen kasvattaja. Äitiydeksi riitti, kun työpäivän päätteeksi tarjottiin lapsille hetki laatuaikaa, toteaa Stenius.

Steniuksen mukaan siitä on otettu opiksi. Olen kuitenkin antanut kertoa itselleni aivan äskettäin, että Suomessa miehet saisivat jatkossa 80 prosenttia palkastaan perhevapaiden aikana. Asiaa ei voi tervehtiä kuin ilolla. Olen vahvasti sitä mieltä, että lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan. Se ei aina ole mahdollista, ja äidin ja/tai isän roolissa voivat toki olla muutkin aikuiset. Olenhan itsekin kasvanut ottolapsena sen lisäksi, että jouduin ihan pienenä sotalapseksi Ruotsiin.

En kuitenkaan ole samaa mieltä kuin entinen kansanedustaja, kirjailija-toimittaja Aino Suhola, jonka mielestä lapsen kannalta vanhemmilla on loppujen lopuksi vain vähän merkitystä, ja että tärkeää on vain se, että lasta hoitava ihminen kantaa hänestä täyden vastuun. (Suhola, Aino: Rakasta minut vahvaksi) Onhan se toki tärkeää ja jotenkin itsestään selvääkin, joskaan se ei aina toteudu biologisten vanhempienkaan ollessa kyseessä.

On hienoa, että isyyttä kohtaan on alettu tuntea mielenkiintoa. Ja monet miehet ovat löytäneet itsestään uusia ulottuvuuksia omien pienten lasten kanssa seurustellessaan. Voi olla, että olen väärässä, mutta joskus tuntuu siltä, että monet miehet heräävät tosissaan isyyteen todella vasta avioliiton hajotessa.

Ehkä se on pakkokin, koska perhe on murroksessa, kuten Stenius toteaa. Ja voihan olla, kuten hän jatkaa - vaikka sitä epäilenkin ja toivon hartaasti, ettei niin tulisi käymään - että tulevaisuuden äidit eivät enää suostuisi itsestään selvästi sitoutumaan lapseen, vaikka tämän synnyttävätkin. (RVC)

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi:
Puhu meille lapsista.
Ja hän sanoi:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti.
Taivu jousimiehen käsissä ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät. Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön.

KAHLIL GIBRAN
(Profeetta 1968, suom. Annikki Setälä)

Kansainvälisenä Naisten päivänä 8.3.2006

Kansainvälistä Naisten päivää vietetään kaikkialla maailmassa tänään. Ihan ensimmäistä kansallista naistenpäivää vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä vuonna 1909. Seuraavana vuonna Kööpenhaminassa pidetty Sosialistisen internationaalin kokous päätti kansainvälisen naistenpäivän perustamisesta. Tarkoituksena oli osoittaa kunnioitusta naisasialiikkeelle ja edistää yleisen äänioikeuden saavuttamista kaikkialla maailmassa. Ehdotuksen yksimielisesti hyväksyneiden yli 100 naisen joukossa olivat myös Suomen eduskuntaan vuonna 1906 valituista yhdeksästätoista naisjäsenestä kolme.

Vuonna 1911 kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 19. maaliskuuta Tanskassa, Sveitsissä, Saksassa ja Itävallassa, joissa yli miljoona naista ja miestä osallistui joukkokokouksiin. Yleisen äänioikeuden ja yhtäläisen julkisiin virkoihin pääsyn lisäksi vaadittiin oikeutta työhön ja ammattikoulutukseen sekä syrjinnän lopettamista työmarkkinoilla.
Seuraavana vuonna siihen liitettiin myös naisten työolojen parantaminen sen seurauksena, että vain viikkoa myöhemmin, 25. maaliskuuta, 140 nuorta naistyöntekijää, heistä useimmat italialaisia ja juutalaisia maahanmuuttajia, sai surmansa traagisessa Triangle tulipalossa New Yorkissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneet Kansakunnat ovat saaneet merkittävän roolin naisten oikeuksien edistämiseksi ja suojelemiseksi. San Franciscossa vuonna 1945 allekirjoitettu YK:n peruskirja oli ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jossa naisten ja miesten yhtäläiset oikeudet tunnustettiin perusihmisoikeudeksi.

Naisten aseman edistämiseksi järjestetyt YK:n neljä maailmankonferenssia ovat vahvistaneet kasvavaa kansainvälistä naisliikettä. Ja sillä on ollut myös tärkeä rooli naisten aseman kehityksen maailmanlaajuisessa seuraamisessa. YK:n toiminnan pääperiaatteena on se, ettei kaikkein vaikeimmille sosiaalisille, taloudellisille ja poliittisille ongelmille voida löytää pysyviä ratkaisuja, ellei naisille taata täysiä osallistumismahdollisuuksia ja enemmän vaikutusvaltaa yhteiskunnassa.

Naisten päivää ei vietetä turhaan

Monesti kuulee sanottavan erityisesti Suomessa, että Naisten päivän vietto olisi menettänyt merkityksensä naisten aseman parantuessa. Erityisesti Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tässä kuitenkin muutamia tosiasioita naisten asemasta: Maapallolla on naisia ja miehiä suunnilleen saman verran, mutta siihen tasa-arvo pitkälti päättyykin. Maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia.Naiset omistavat yhden prosentin maailman omaisuudesta ja ansaitsevat kymmenen prosenttia maailman tuloista. Kaikista maailman kansanedustajista naisia on noin 14 prosenttia.

Tarvitaan solidaarisuutta ja konkreettisia toimenpiteitä kaikkein köyhimpien maiden auttamiseksi. Kaikki on suhteellista, mutta ei Suomikaan ole täysin säästynyt köyhyydeltä. Uusimpien tietojen mukaan yli puolimiljoonaa suomalaistakin elää alle EU:n määrittelemän köyhyysriskirajan. Joukossa on työttömiä, yksinhuoltaja- ja monilapsisia perheitä.

Ongelmana Suomessa on myös naisiin kohdistuva väkivalta. Viime vuoden toukokuussa World Economic Forumin esittämän tilaston mukaan Suomi on se Euroopan maa, jossa tapahtuu toiseksi eniten naisten murhia perhepiirissä (8,65 murhaa vuodessa miljoonaa naista kohden). Suomea edellä on vain Romania (12,62 murhaa miljoonaa naista kohden). Saman tilaston mukaan Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa naiset olisivat kotonaan vähiten uhattuina.

Tulee mieleen, että olisikohan kyse siitä, että kaikki miehet eivät ole kypsiä kohtaamaan tasa-arvoista naista. Totuuden nimessä on tosin mainittava, että jotkut naisetkin ovat löytäneet itsestään väkivaltaisen puolen. Ja vastaavasti jotkut naisetkaan eivät osaa olla tasa-arvoisia miesten kanssa. Joko alistutaan tai ruvetaan päällepäsmäreiksi. Kaikki miehet eivät naisten komentoa kestä. Ehkä monessa tapauksessa olisi tarpeen amerikkalais-kreikkalaisessa elokuvassa esiintyvä ikivanha naisten oveluus: Mies on perheen pää, mutta nainen on kaula, joka sitä liikuttaa.

Väkivalta ei tietenkään tuo kunniaa kenellekään. Kuitenkin ns. kunniamurhat ja miehen kunniaan liittyvä väkivalta naisia kohtaan lisääntyy eri puolilla maailmaa. Jopa Ruotsissa ainakin 1.500 naista on joutunut ns. kunniaan liittyvän väkivallan uhriksi. Suomessakaan eivät sosiaalityöntekijät aina ymmärrä, millaisissa olosuhteissa monet maahanmuuttajanaiset elävät. Kuulee myös sanottavan, ettei tasa-arvoisessa Suomessa tarvita naiskeskuksia. Nämä ihmiset eivät tiedä eivätkä ymmärrä, mitä tapahtuu monen kodin seinien sisällä. Omista ”oikeuksistaan” hallita vaimoa kiinnipitävä mies voi vaikuttaa sosiaalityöntekijän edessä kunnon mieheltä, ja miestään pelkäävä nainen hysteerikolta.

Kaikesta huolimatta voimme näin Naisten päivänä juhlia monia muita paremman tasa-arvon saavuttamisesta. Italian parlamenttivaalien lähestyessä toivoisin myös, että äänioikeuttaan käyttävät naiset äänestäisivät enemmän naisehdokkaita. Vain sitä kautta toteutuu naisten tasa-arvo yhteiskunnassa, ja pehmeät, inhimilliset arvot pääsevät voitolle kylmien taloudellisten arvojen sijasta.

HYVÄÄ NAISTEN PÄIVÄÄ JA KEVÄTTÄ KAIKILLE! (RVC).

PS. Ja käykäähän toistekin lukemassa näitä Mansikan blogeja !