Suomalainen kirjallisuus vaarassa SOS

EU-komissio tappamassa suomalaista kirjallisuutta? Ja kirjailijoita nälkään?

- EU on esittänyt Suomelle uhkavaatimuksen, jonka mukaan suomalaisten kirjailijoiden kirjastokorvauksena saamaa rahaa on alettava jakaa myös muille EU-maiden kirjailijoille ja kirjastoapuraha on muutettava kirjastokorvaukseksi, jossa kirjailijan saama summa perustuu lainauskertoihin. Se tarkoittaisi sitä, että suurin osuus Suomen kirjastokorvauksista menisi J. K. Rowlingille, totesi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Kari Levola syksyllä Ateenassa pidetyn EU:n kirja-alan kokouksen jälkeen ja sanoi törmänneensä haluttomuuteen ymmärtää pohjoismaista julkista kirjastolaitosta.

STT:n tuoreen uutisen mukaan komissio ei ymmärrä vieläkään Suomen kirjastoapujärjestelmää, joka luotiin 1960-luvun alussa. Apurahoja jaetaan kirjailijoille ja kääntäjille sen vuoksi, että heidän teoksiaan on maksutta lainattavissa ja luettavissa yleisissä kirjastoissa.

Komission mukaan Suomen kirjastoapuraha muka syrjii ulkomaalaisia kirjailijoita. Komissio ajaakin kotimaisen tuen tilalle kaikkien EU-maiden kirjailijoille maksettavaa korvausta, joka perustuu lainauslukuihin. Käytännössä tämä kuitenkin merkitsisi sitä, että suomalaisten sijasta raha menisi kansainvälisille menestyskirjailijoille, J. K. Rowlingille ja kumppaneille.

Kirjastoapurahoja ja –avustuksia saa tänä vuonna yhteensä 852 suomalaista kirjailijaa ja kääntäjää, joiden osuus vaihtelee viidestäsadasta eurosta 12 000 euroon. Kaikkiaan rahaa oli jaossa 2,57 miljoonaa euroa. 90 prosenttia meni kaunokirjallisuudelle, tietokirjallisuudelle vain 10 prosenttia. Kääntäjille on varattu 16 prosenttia kummassakin ryhmässä. Tieteellisten tutkimusten tai oppikirjojen tekijöille apurahaa ei myönnetä. .

Suomessa on arviolta 20 kirjailijaa, joka elävät pelkästään kirjojensa tuottamilla tuloilla, mikä johtuu ennen kaikkea suppeasta kielialueesta. Nyt tämäkin pieni tuki halutaan suomalaisilta kirjailijoilta poistaa.

Luin ensimmäisen kerran asiasta Voima-lehden nettisivuilla, jossa Leena Lehtolainen todella kiukkuisena kysyi: - Miksi suomalaisilla verorahoilla pitäisi tukea Dan Brownia? Tähän asti kirjastoapurahoja on jaettu harkinnanvaraisesti tekijöille, joiden katsotaan edistävän suomalaista kulttuuria. Leena Lehtolainen ei kiukkuile itsensä takia, sillä hänen kirjojaan lainataan Suomessa ahkerasti.

Suomi muka syrjii ulkomaisia kirjailijoita

- Erityisen päin helvettiä tässä mahdollisessa lakimuutoksessa on se, että EU pakottaa suomalaiset tukemaan verovaroillaan rikkaita kansainvälisiä bestselleristejä. Se on moraalitonta, toteaa Lehtolainen.

- Kirjastoapuraha on ollut erityisen tärkeä esimerkiksi suomalaiselle lyriikalle ja suomenruotsalaiselle kirjallisuudelle, joiden lainausmäärät eivät ole suuria, mutta kulttuurinen arvo korvaamaton”, totesi puolestaan Kari Levola, joka ei usko, että uuden kirjastokorvaussysteemin tulo voitaisiin estää, vaikka vanha apurahajärjestelmä pidettäisiinkin vielä hengissä.

Mistä rahoitus saataisiin, on iso kysymysmerkki. Joka tapauksessa kirjastokorvauksista hyvin pieni osa tulisi Levolan mukaan takaisin Suomeen, sillä suomalaisia kirjoja käännetään vähän, eikä niitä siksi juuri muiden EU-maiden kirjastoista lainatakaan.

No, esim. Italiassa ei lueta kirjoja yhtä paljon kuin Suomessa, vaikka niitä kyllä julkaistaan kohtalaisen paljon. Mutta ainakaan kirjastoja ei käytetä kuten Suomessa.

On huomattava, että kirjastoapurahat eivät ole varsinaisia tekijänoikeusmaksuja, sillä niitä ei makseta automaattisesti eikä täsmälleen käytön mukaan, vaan anomuksesta yleisen harkinnan perusteella.

Suomessa kirjastoapurahoja voivat saada ne tekijät, jotka eivät saa muuta valtion apurahaa, asuvat tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa ja rikastuttavat työllään maan kulttuurielämää. Suomi joutuu komission vaatimuksesta poistamaan ensimmäiseksi asumiskriteerin, ehkä jo vuonna 2006.

Kirjoitin itsekin vastineen tuohon kiukuttavaan uutiseen ja totesin mm. :

Jos Suomi taipuu tai joutuu taipumaan tuossa kirjastokorvausasiassa (Voima 10/05), niin sen tulee ehdottomasti vaatia, että suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia ja suomenkielisiä kirjoja ja myös suomalaisia käännöskirjoja on saatavilla ainakin kaikkien EU-maiden pääkaupunkien kirjastoissa. Ja varsinkin jos tuo asumisehto kirjastokorvauksista poistetaan.

Onhan meitä suomalaisia jokaisessa EU-maassa. Täällä Italiassakin muutama tuhat. Ja me suomalaisethan olemme perinteisesti ahkeria lukijoita. Mitä taas ei voi sanoa esimerkiksi italialaisista. Ja sitten vaan boikotoimaan ulkomaalaisia bestsellereitä. Lainataan yksi ulkomaalaisen kirjoittama kirja, joka kiertää ystäväpiirissä. Johan sen neljässä viikossa ehtii aika moni lukea.

Kyllä ne on taulapäitä tuolla EU:ssa. Kulttuurieroja ja pienten kulttuurien ongelmia ei ymmärretä ollenkaan. Mutta meidän tulee olla vielä ovelampia kuin ne siellä.

Ritva Viertola-Cavallari

TANGO INTOHIMONA

Tango on minunkin intohimoni

kuten M.A. Nummisen

Kirjailija-muusikko M.A. Numminen on kirjoittanut sen nimisen kirjankin: Il tango è la mia passione (Edizioni Socrates, pp. 396, € 16,80)

Hän on Roomassa esittelemässä kirjaansa maanantaina 24. huhtikuuta Bibli-nimisessä kirjakaupassa, Via dei Fienaroli n.28. M. A. Numminen on hauska veikko, jota kannattaa käydä tervehtimässä. Sen voin vakuuttaa itse hänet tavanneena, tosin vuosia sitten.

Kirjan esittelyn jälkeen omaperäinen, nerokas ja erikoisen vahvan huumorintajun omaava M.A. Numminen laulaa joitakin itse säveltämiään lauluja Pedro Hietasen säestyksellä. Tapaamisen vetäjänä toimii toimittaja Marco Pasquali.

Il tango è la mia passione on hauska, mukaansa vetävä, sulavalla tyylillä kirjoitettu romaani, jossa kirjailija yhdistää taitavasti intohimon tanssiin ja filosofian. Kirjan päähenkilö Virtanen, jota Platonin filosofia kiehtoo, mutta niin myös suomalainen tango, jotka hänen tapauksessaan joutuvat risitriitaan keskenään varsinkin, kun Virtanen rakastuu 35-vuotiaana, jolloin mies Platonin mukaan saavuttaa sukukypsyyden. Romaanissa päähenkilö noudattaa täydellisesti kirjailijan hirtehishuumorista tyyliä. Siinä on iloa, intohimoa, hämmennystä ja kömpelyyttä.

Niille, jotka eivät pääse paikalle Roomaan, tiedoksi: Nummisen haastattelu on kuultavissa suorana lähetyksenä 24. huhtikuuta klo 17.00 Fahrenheit-ohjelmassa (RadioRai3) ja 25.huhtikuuta klo 16.30 RaiNews24.

Edizioni Socrates, e-mail: edizionisocrates@hotmail.com.

_______________________________

ULKOPSYKOLOGIT

Psykologipalvelu ulkosuomalaisille

Jos olet masentunut, ja kukapa ei olisi joskus, voisi olla apua keskustelusta asiantuntijan kanssa. Meille ulkosuomalaisille voi olla varsinkin alussa vaikeaa sopeutua uuteen kotimaahan ja siitä puhuminen voisi olla helpompaa omalla äidinkielellä, joka on ns. tunnekieli. Nyt on mahdollisuutena saada apua elämän vaikeissa tilanteissa, kun omat voimat eivät riitä.

Ulkopsykologit on ulkosuomalaisille ja ihan tavallisillekin suomalaisille suunnattu psykologipalvelu. Toimintamme perustuu voimavarakeskeiseen ajatteluun ja konsultoimme asiakkaitamme kaikissa psykologisissa kysymyksissä, kuten esimerkiksi elämänmuutosten hallinnassa, syrjäytymisen estämisessä, kulttuurishokkien kanssa pärjäämisessä, stressin sietämisessä, masennuksen lievittämisessä ja muissa psykologisesti kuormittavissa tilanteissa.

Noudatamme psykologeja koskevaa lainsäädäntöä ja pyrimme asiakasystävällisyyteen, mm. palvelujen hinnoittelussa sekä vastausaikojen suhteen. Olemme nettipsykologi ja siten helposti tavoitettavissa mistä tahansa. Konsultointitapa on asiakkaan valinnan mukaan joko sähköposti, puhelu, chat tai videokonferenssi. Tervetuloa tutustumaan sivustoomme osoitteessa: www.ulkopsykologit.fi

yt. Timo Kojonen. psykologi, toimitusjohtaja ULKOPSYKOLOGIT

Miksi asua Italiassa

Jotta totuus ei unohtuisi näinä vaalien jälkeisinä myrskyisinä aikoina julkaisemme tämän jo Suvimansikassa 2004 olleen artikkelin uudelleen. (Se on eräänlainen vastine Suomen italialaisten La Rondine-nettilehdessä (http://www.larondine.fi/) julkaistuun Alessandro Maccarin artikkeliin: Venti (20) buone ragioni per vivere in Finlandia.

20 hyvää syytä asua Italiassa

1) Aurinko paistaa suurimman osan vuodesta, joskus liiankin kuumana. Mutta sää on hyvä keskustelun aihe varsinkin pilvisellä säällä, miksei ylettömillä kesähelteilläkin.

2) Kirkkoja on jokaisen ulottuvilla. Ne ovat kesällä myös hyviä vilvoittelupaikkoja. Niissä on sitä paitsi italialaisittain harvinaisen hiljaista messujen väliajoilla, ja siellä voi hiljentyä muulloinkin arjen kiireen keskellä. Kirkoissa on monesti myös merkittävien taiteilijoiden luomuksia.

3) Puolet maailman taideaarteistosta on saapasmaassa. Osa jopa piilossa kellarien pimennoissa. Italialaisilla on myötäsyntyisenä kauneusaisti.

4) Liiallisen kauneus-, taide- ja kulttuuriannoksen seurauksena ilmenevän Stendhalin syndrooman saa torjutuksi, kun asuu Italiassa eikä tarvitse nähdä koko Eurooppaa eikä edes Italiaa viikossa tai parissa.

5) Pizza. Se alkuperäinen ja maailman paras. Toista kuin Amerikan pizzapulla.

6) Pasta. Yli neljäsataa toinen toistaan herkullisempaa pastalajia. Al dente. Se on ensiarvoisen tärkeää. Muutenkin hyvä ruoka on kovassa kurssissa ja hyvä keskustelun aihe Slow-Foodin kotimaassa.

7) Viini ei lopu koskaan. Glögi-tarpeitakin riittää. Ovat kehittäneet jopa Sylvia-glögin. Suomeen vietäväksi.

8) Laulaa saa oopperan kotimaassa, vaikkei olisi juovuksissa. Ja luvalla sanoen Italiassa myös kokoukset ja television puheohjelmat ovat usein kuin kohtauksia jostain oopperasta. Päälle laulamisineen. Siitä on kyllä se etu, että säästyy aikaa, kun kaikki puhuvat yhtä aikaa. Silti ohjelmat ovat säännöllisesti myöhässä.

9) Käsillä puhumisen taito ja elehtiminen koko keholla on saapasmaan asukkailla hyvin kehittynyttä. Valitettavasti eleiden tulkitsemiseen ei ole olemassa sanakirjoja. Mutta Italiassa asuessa eleiden merkityksestä pääsee kyllä vähitellen perille.

10) Italialaiset eivät ole tiukkapipoisia. Itse asiassa pipoja ei juuri näe, ja säännöt ja säädöksetkin on luotu rikottaviksi.

11) Joustavuutta on, liikenteessä ja muutenkin, mutta varsinkin ajan käytössä. Italiassa ollaan säännöllisesti myöhässä. Eikä myöhästymisiä tarvitse pyytää anteeksi. Ainakaan tuntia lyhyempiä.

12) Professoreita on paljon, mm. kaikki opettajat. Samoin maestroja. Ja tohtoreita. Ja nainen on aina signora, vaikkei olisi naimisissakaan.

13) Jalkapallo on varma ja turvallinen keskustelun aihe. Ja Formula Uno, mutta Häkkisen kaudella oli suomalaisen parasta pitää suunsa supussa. Vaikka kaikki nykyään myöntävätkin, että siihen aikaan ajoissa oli enemmän fiilistä. Tosin siellä on nyt kaksi suomalaista kilpailemassa, tai oikeataan puolitoista, sillä Niko Rosbergin äitihän on saksalainen.

14) Pazienza, kärsivällisyys, maltti. Sitä italialaisilla on yllättävän paljon, ja sitä tarvitaankin. Byrokratian ihmemaassa saa jonottaa aina ja joka paikassa, julkisissa virastoissa, rautatieasemilla, pankeissa ja postissa. Jossain vaiheessa puhuttiin laista, joka määräisi jonottamiselle enimmäisajat. Mihin lie hautautunut! Postin kulku näyttäisi kyllä nopeutuneen, mikä lienee osittain sähköpostin ansiota. (Postia on vähemmä.)

15) Myönteisyys. Italialainen ei sano EI, vaikka sitä tarkoittaisikin. Tarkoituksen oivaltaminen kehittää tulkitsemiskykyä.

16) Rupattelu, italialainen on ihailtavan ilmaisukykyinen, eikä jää koskaan sanattomaksi. Hiljaisuutta tapaa vain lääkärin tai hammaslääkärin odotushuoneessa.

17) Italiassa osataan arvostaa käsityötä, ainakin mitä tulee pyykin pesemiseen käsin. Aristonin kotimaassa. Naistenlehdissä esitettyjen mielipiteiden mukaan miehen paidan pesemisen käsin tulisi estää jopa avioerot.

18) Mamma mia, miten arvostettu äiti on Italiassa. Mamma santissima. Kunhan tietää paikkansa miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Edellisen edustajainkamarin 630 jäsenestä oli naisia vain 70 (11,26 %). Senaatin 315 vaaleilla valituista jäsenistä heitä on 26 (8, 25 %).

19) Lapset viihtyvät kotona, äidin pastakattiloiden äärellä, ainakin ruoka-aikoina, jopa keski-ikäisiksi asti. Ja avioeron sattuessa he muuttavat sinne takaisin. Ja vaikka eivät asuisikaan kotona, käyvät siellä viikonloppuisin syömässä ja hakemassa eväät viikon päiviksi ja jättämässä vaatteet huollettaviksi.

20) Anopit huolehtivat kovasti miniöistään ja nuoren parin elämästä, toisinaan jopa heidän kotinsa järjestyksestä. Joskus he menevät jopa liiallisuuksiin. Ja joka kolmannen avioeron syyksi on mainittu miehen äiti. Anoppeja on jopa yritetty laittaa kuriin kursseilla, kun taas samoilla kursseilla miniöille on opetettu anoppien käsittelytaitoa.

© Ritva Viertola-Cavallari

PS. Keksitkö muita yhtä hyviä tai parempia syitä Italiassa asumiseen?
Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen mansikka@libero.it;

POIMINTOJA

Kuin mustikka ja mansikka

“Italia ja Suomi ovat kuin kaksi marjaa: mustikka ja mansikka; erilaisia mutta samanlaisia, eurooppalaisia. Italialaiset ovat monen suomalaisen mielestä vilkasta Välimeren väkeä, joka puhua huiskii käsillään, äänekkäästi, ja joskus huutaen. Mutta: Italian pääministeri Silvio Berlusconi kävisi paremmin kuopiolaisesta kuin taannoinen neuvottelukumppaninsa puhemies Paavo Lipponen, joka muistuttaa habitukseltaan enemmän sisilialaista suvunpäämiestä kuin sutkia savolaista.”

(Päätoimittaja Raimo Vahtera kolumnissaan Kuin kaksi marjaa. Turun Sanomat 11.12.2003)

Yrmeys perinteenä

”Jo Aleksis Kiven mukaan suomalaiset kuuluvat huumoria ymmärtäviin kansakuntiin. Politiikassa käydään väittelyä, mutta todelliset intohimot pysyvät taustalla toisin kuin eräiden maiden parlamenteissa,” kirjoitti Suomen Sillassa vuonna 1991 kolumnissaan Yrmeys perinteenä Antti Seppälä, joka totesi lisäksi, että suomalaiseen luonteeseen kuuluu huumorin ohella yrmeä uhmapäisyys. Yrmeä on Heikkilän mukaan myös pimeä kaamos, johon Suomi vetäytyy valoisan kesän jälkeen.

La scuola modello? Quella finlandese (Mallikoulu? Suomalainen)

Teresa Celestinon artikkelia lukiessa melkein punastuu. On se niin suurta ylistystä suomalaisesta koululaitoksesta, joka on yksi tehokkaimmista koulujärjestelmistä maailmassa. Siinä todetaan muun muassa:

Suomalaisessa koulussa kaikki pärjäävät, ja jos eivät, niin on olemassa opettajia, jotka auttavat heitä kelloon vilkuilematta. Suomessa lukemattomat maisterit omistautuvat opettajan arvostettuun ammattiin. - Suomalainen koulujärjestelmä on selkeä sivistyksen ilmaisu, alkaen vaikeuksissa olevien oppilaiden huomioimisesta. Koulua pidetään kaikkien oikeutena. -

Suomen todetaan olevan tietoinen pienuudestaan ja vähäisistä rikkauksista, siksi se onkin päättänyt investoida inhimillisiin voimavaroihin. - Suomen hallitus tietää, että kouluun investoiminen pitkän päälle kannattaa. Italian poliitikot eivät vielä ole sitä oivaltaneet.

LISÄÄ MUNISTA

Monipuoliset ja maittavat munat

Tsaari Aleksanteri II tilasi vuonna 1883 kultaseppä Peter Carl Fabergèltä erityisen lahjan puolisolleen Marialle. Suuri oli tsaarittaren hämmästys, kun isosta valkoiseksi maalatusta
platinamunasta ilmestyi kultainen muna ja sen sisältä pieni kultainen tipu.

Kyllähän niitä arvolahjoja piilotetaan nykyäänkin jopa suklaamuniin. Muistan kuulleni tarinan miehestä, joka oli halunnut yllättää armaansa pääsiäisenä lahjoitettavaan suklaamunaan piilotetulla kihlasormuksella. Kuinka ollakaan, kosittu nainen oli allerginen suklaalle ja lahjoitti munan ystävättärelleen, jolla ei samaa ongelmaa ollut. Suureksi hämmästyksekseen ystävätär löysi munan sisältä sormuksen ja kosintakirjeen, jotka oli tarkoitettu munan edelleen lahjoittaneelle.

Saiko kosinta onnelllisen lopun vai ei, sitä tarina ei kerro. Olkoon kuitenkin oppina ja ojennuksena siitä, että ennen kuin lähtee kosimaan, kannattaa ottaa selville armastetun mahdolliset ruoka-allergiat. Samaa sääntöä kannattaa tietysti myös juhlaillallisia armastetulleen suunnittelevien morsmaikkujen noudattaa.

Monenlaiset munat ja paastonajan nautinnot

Suomessahan ei juurikaan muita kuin kananmunia nautita. Ruokien aineksina voi kuitenkin kananmunan lisäksi käyttää myös ainakin strutsin (Struzzo), nuoren hanhen (Papera), helmikanan ( Faraona) ja viiriäisen (Quaglia) munia. Suurin muna on strutsin muna, joka voi painaa jopa kaksi kiloa. Nuorta hanhea suosivat kuulemma hollantilaiset ja itämaisia ruokia valmistavat kokit. Runsaasti vitamiineja sisältäviä viiriäisen munia käytetään lähinnä ruoka-annosten koristeluun.

Niin köyhien kuin rikkaiden ruokapöytiin munat ovat kuuluneet ja edelleenkin kuuluvat oleellisena osana. Historian saatossa niillä on herkuteltu myös 40 päivää laskiaisesta pääsiäiseen kestävän paaston aikana. Kiellettyähän oli ennen kaikkea liharuokien nauttiminen, joiden sijasta voitiin syödä kalaa, juustoa ja munia.

Jopa luostareissa munkit herkuttelivat paaston aikana tavalla, joka sai sisterniläisen munkkikunnan perustajan, Chiaravallen apotin Bernardon 1100-luvulla kirjoittamaan värikkään kuvauksen siitä, miten hänen vastustajansa Clunyssa keskittyivät liiaksi kulinaarisiin nautintoihin paastonkin aikana. Erityisesti hän kiinnitti huomiota siihen, miten vaihtelevia tapoja kyseiset munkit olivat kehittäneet munaruokien valmistamiseen.

Munareseptien rikkaus

Köyhillä, jotka toimittivat munia rikkaidenkin keittiöihin, ei useimmiten ollut varaa liharuokiin kuin korkeintaan juhlissa, ja munat kuuluivatkin heidän lähes jokapäiväisiin aterioihinsa eri muodossa. Munien käyttömahdollisuus aterioiden valmistuksessa onkin lähes rajaton. Sitähän käytetään sekä raaka-aineena muiden ruoka-aineiden kanssa, että itsenäisinä ruokalajeina.

Oma italialainen keittokirja, Garzanti Vallardin Mille ricette luettelee kahdeksan erilaista valmistustapaa ja itse reseptejä on 27. Pelkästään frittata-nimisiä munakasreseptejä on kahdeksan ja omelettireseptejä 10. Reseptit eroavat toisistaan lähinnä täytteiden osalta. Lisäksi joissakin resepteissä munat sekoitetaan, kun taas toisissa ne vatkataan kuohkeiksi. Munakastaikinaan voi lisätä myös vettä tai tai maitoa tai kermaa, parmigiani-juustoa ja erilaisia mausteita.

Frittata-munakas paistetaan molemmilta puolilta ja täytetään jo ennen kypsyttämistä. Omeletti sen sijaan paistetaan vain yhdeltä puolelta, toinen puoli taitetaan toisen päälle. Mahdollinen täyte lisätään hyytyneen omeletin toiselle puoliskolle ennen taittamista. Omeletti tuodaan tarjolle soikealla lautasella.

Helpoin munien valmistustapa lienee edelleenkin keittäminen kuorineen, joskin tulee olla tarkkana keittoajan suhteen. Jos haluaa pehmeiksi keitettyjä munia, ne pannaan kylmään veteen ja nostetaan pois, kun vesi alkaa kiehua. (tämä olisi eräiden asiantuntijoiden mukaan terveellisin tapa.)

Jos ne sen sijaan laitetaan kiehuvaan veteen keittoaika on 3-4 minuuttia, jolloin ne nostetaan pois ja huuhdotaan nopeasti kylmässä vedessä, jotta kuori irtoutuisi helposti. Jos taas haluaa kovaksi keitettyjä munia, ne laitetaan kiehuvaan veteen ja keitetäään niitä 8-10 minuuttia, minkä jälkeen ne jäähdytetään kylmässä vedessä. Munat keitetään ilman kantta.

Munia voi keittää vedessä myös ilman kuoria. Kuoritut munat voi valmistaa joko niin, että valkuainen ja keltuainen säilyvät ehjinä, tai sekoitettuna homogeeniseksi seokseksi, kuten munakkaan teossa. Munia voi paistaa myös ohukaispannussa. Uunissakin voi valmistaa munakkaan kuten myös erilliset munat vesihauteessa (bagnomaria) kuten Uova in cocotte, jos viitsiii lämmittää uunin 220-asteiseksi, jotta voisi hyydyttää siellä munaa viitisen minuuttia. Mikä energiahukka!

Yleisesti ottaen munaruuat ovat helppoja ja yleensä nopeitakin valmistaa monin eri tavoin nälkäisille perheen jäsenille.

Munat ovat ravitsevia, mutta jokapäiväinen käyttö ei ehkä ole
terveydellisesti suositeltavaa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tosin munissa olisikin aikaisempaa vähemmän kolesterolia. Italiassa käytettiin viime vuonna 13,2 miljardia munaa eli 222 munaa per henkilö. Ja munatalouden piirissä liikkui rahaa kaikkiaan puolitoista miljardia.

Tarkistamaton vihje:

La Repubblica-lehden artikkelin mukaan jääkaappiin unohtuneen munan tuoreuden voi tarkistaa seuraavalla tavalla: Laita muna astiaan, jossa on litra vettä, johon on sekoitettu 25 grammaa suolaa. Jos muna pysyy astian pohjalla, sitä voi käyttää jopa majonneesin valmistamiseen. Sen sijaan jos se kelluu vedessä, kannattaa korvata muna-ateria pihvillä. En ole kokeillut, mutta tuntuu uskottavalta.

Pääsiäisenä 2006

Munakasta Pääsiäistä

Muna on kaikkein vanhin elämää tarkoittava symboli. Se on aina liitetty kevääseen, uudelleen syntymiseen ja kristilliseen kulttuuriin. Kuitenkin jo egyptiläisten ja persialaisten tapana oli lahjoittaa toisilleen maalattuja munia hedelmällisyyden juhlissa. Lahjan uskottiin tuovan hyvää mukanaan, koska se oli elämän uudistumisen symboli. Myös roomalaiset, kuten Plinio kertovat tavasta haudata pelloille punaisiksi maalattuja munia noituuksien loitontamiseksi ja hyvän sadon takaamiseksi.

Juutalaisten pääsiäistä vietetään Egyptistä pakenemisen ja hengellisen uudistumisen muistoksi. Juhlan kunniaksi nautitaan paitsi lammasta, joka on lempeyden ja uhrautumisen symboli, happamatonta leipää, joka on katumuksen symboli, myös munaa, joka on uuden elämän symboli.

Ensimmäiset kristityt jäljittelivät juutalaista symboliikkaa juhliakseen Kristuksen paluuta elämään. Uudestisyntymistä symboloiva muna sai sijan myös kasteen pyhyyteen, ja siitä sai alkunsa siunattujen munien keskinäinen vaihto. Muniin liittyy myös seuraava legenda:

Maria Magdalena oli yksi niistä naisista, jotka löysivät Jeesuksen haudan tyhjänä. Hän juoksi taloon, jossa opetuslapset olivat kokoontuneina. Hengästyneenä hän ilmoitti iloisen uutisen.
Pietari katsoi Mariaa epäuskoisena ja sanoi uskovansa kuulemaansa vain, jos pöydällä olevassa korissa olevat munat muuttuvat punaisiksi. Ja kaikkien suureksi hämmästykseksi munista tuli hetkessä tulipunaisia.

Toinen legenda liittyy Ranskan kuningas Ludwig VII:een. Toisen ristiretken aikana muuan pariisilainen apotti lahjoitti hallitsijalle satakunta munaa. Se oli liikaa ahneimmallekin ylimykselle. Ludwig VII käski maalata ne ja lahjoittaa alamaisilleen. Neljä vuosisataa myöhemmin Aurinkokuningas, ylellisyyttä rakastava tuhlari, sai idean peittää munat suklaalla.

Munat kuuluvat tänä päivänäkin ehdottomasti pääsiäiseen täällä Italiassakin. Kuoret värjätään kasvisväreillä sellaisenaan tai tyhjentämällä sisältö painamalla neulalla reikä munan molempiin päihin. Myös suklaamunat kuuluvat ehdottomasti asiaan.

Viskillä höystettyä mämmiä

Monet ulkosuomalaiset kaipaavat mämmiä pääsiäisenä, mitä täällä kenties kauhisteltaisiin
sen ulkonäön takia. Muistan siitä Suomessakin vitsaillun perhepiirissä, kun olin vielä nuori.
Kerrottiin, että joku oli lähettänyt Ruotsiin Varma Koskitar -nimiselle henkilölle mämmiä paketissa. Ruotsin postissa oli paketti avattu ja tulkittu paketin päällyksessä olleen
kirjoituksen tarkoittavan paketin sisältöä: Lämmintä lehmänkakkaa.

Pakko on tässä siunatuksi lopuksi kertoa, että muistaakseni ensimmäisenä pääsiäisenäni Italiassa, parikymmentä vuotta sitten, valmistin itse pienen annoksen mämmiä. Ja kun ei ollut siihen hätään saatavilla maltaita, heitin kattilaan veden ja ruisjauhojen sekaan sopivan annoksen viskiä, josta tietysti kiehuessa haihtuivat prosentit. Siitä tuli aika vaaleaa, mutta hyvää se oli. (RVC)

KOLLEKTIIVISTA SURUA

Kollektiivista surua ja yksityistä häpeää

Koko Italiassa oli kuukauden ajan seurattu järkyttyneenä julmimman mahdollisen lapsikaappauksen kehitystä, samalla toivoen hartaasti sille onnellista loppua. Samalla olimme kovasti huolissamme, koska epilepsiaa sairastava pienokainen olisi välttämättä tarvinnut tiettyä lääkettä useita kertoja päivässä.

Kaikkien tyrmistykseksi kaappaajat olivat jopa televisioruudussa korvausta vastaan teeskennelleet tietämätöntä ja vedonneet muka ulkopuolisiin roistoihin. Järkytyksellämme ei ollut rajoja, kun kuulimme televisiosta, että pieni, tuskin puolitoistavuotias Tommaso olikin julmasti surmattu jo kaappauspäivänään. Mikäli kaappaajilla oli ollut aikomuksena vaatia lunastusrahaa pojan vanhemmilta, se jäi tekemättä. Kenties siksi, että poliisi pääsi kaappaajien jäljille melko nopeasti.

Viha ja voimattomuus valtasivat minunkin mieleni. Oli ollut jo selkäpiitä karmivaa ajatella, että niin pieni lapsi, joka vielä oli sairaskin, riistetään äitinsä sylistä ja vanhempiensa huomasta. Se on järkytys silloinkin, kun se tehdään olosuhteiden pakosta ja ilman väkivaltaa, kuten tapahtui Suomessa kymmenille tuhansille lapsille, jotka lähetettiin Ruotsiin ja Tanskaan sotaa pakoon. Olin siellä itsekin suunnilleen Tommason ikäisenä, vaikken muistakaan siitä mitään. Ja tuskallinen ero oli varmasti vanhemmillekin.

Emme ole vielä saaneet tietää kaikkea Tommason ryöstäjien ja surmaajien tarkoitusperistä. Mutta pojan kohtalo on nostanut esiin italialaisissa ja meissä kaikissa kollektiivisen surun, jota ilmaisi mm. yli 50.000 ihmisen osallistuminen kyynelehtien pikku Tommyn hautajaisiin ja lukemattomat kukat ja lahjat, joilla häntä haluttiin muistaa. Ja uskon, että moni hautajaisista vain väläyksenkin kuvaruudussa nähnyt joutui pyyhkimään silmiään. Siinä missä paikalla olleetkin.

Kollektiivista surua Suomessakin

Tommason ryöstöön liittyvät yksityiskohdat ja motiivit ovat vielä tutkinnan alaisia, enkä puutu niihin sen enempää. Mutta sattumalta käteeni osui tavallaan aiheeseen liittyvä lehtileike. ”Pienten lasten surmaaminen aiheuttaa sekä päivä- että iltapäivälehdissä kollektiivisen surun, ” toteaa artikkelissa Minna Nikunen, jonka sosiaalipsykologian alaan liittyvä väitöskirja ” Surman jälkeen itsemurha. Kulttuuriset luokitukset rikosuutisissa” tarkastettiin noin vuosi sitten Tampereen yliopistossa.

Kyllähän me kylminä pidetyt suomalaisetkin suremme pienten lasten kuolemaa. Tosin eri lailla. Tuskin Suomessa pienen lapsen hautajaisiin osallistuisi samanlaista määrää ihmisiä kuin täällä Italiassa. Jo senkin vuoksi, että siellä ei hautajaisia järjestetä välittömästi. Nikusen väitöskirjassa on tutkittu tunnepitoisia, lehdissä julkaistuja tekstejä, joita lukiessaan itse kukin lukija vuodattaa muutaman kyyneleen ja mahdollisesti vielä seuraavanakin päivänä, koska surmantöihin, jotka käsittelevät lapsia ja ulkopuolisia uhreja, kirjoitetaan monesti toistamiseen.

Sen sijaan – todetaan väitöskirjassa - vaimon tai tyttöystävän surmista ei jatkojuttuja synny. Eivätkä ne aiheuta kollektiivista surua. Ne ovat ikään kuin jollakin tavalla ”luonnollisia” ja johtuvat henkilöiden välisistä riidoista. Kyse olisi ikään kuin ”yksityisasiasta”. Liekö vielä kuten kuusikymmentäluvulla, jolloin itse jouduin käymään ensiapuasemalla ”riidan" tuloksena, enkä olisi suin surminkaan kertonut, että silloinen mieheni oli väkivaltainen, vaikkei edes ryypännyt. Vielä silloin. Se oli jollakin tavalla hävettävä asia silloin ja lienee sitä vielä nytkin.


Väkivalta aina tuomittavaa

Jotenkin aikoinaan perhepiirissä tapahtuva väkivalta, joka aiemmin oli kenties vielä paljon yleisempää, oli jonkinlainen tabu ja ehkä sellaisena salaisesti hyväksyttäväkin. Varsinkin naisiin ja lapsiin kohdistunut väkivalta. Nykyäänhän jotkut naisetkin hakkaavat miehiään, ja se vasta onkin tabu. Kuka mies kehtaisi kertoa, että vaimo mukiloi, kun puolisolta saatu selkäsauna hävettää naisiakin. Onneksi on turvakodit, jonne sentään voi paeta jopa mieskin. Suomessa ainakin voi. Ja Italiassa on lapsille Telefono Azzurro. Mutta aina ei sekään auta, ainakaan lasten kohdalla.

Muistan, mikä reaktio siitä tulikaan joitakin vuosia sitten, kun olin kirjoittanut Iltalehteen jutun lasten ja nuorten tyttöjen pahoinpitelystä ja hyväksikäytöstä Italiassa. Niistä lienee italialaisissa lehdissä kirjoitetun jotenkin erityisen paljon niihin aikoihin. Juttuni oli suututtanut Suomessa asuvia italialaisia ja suomalaisia Italian ystäviä. Italian silloinen suurlähettiläs Helsingissä lähetti jopa Iltalehdelle kirjallisen protestinsa.

Saatuani kirjeen kopion, keskustelin asiasta silloisen lehden päätoimittajan kanssa, joka arveli jonkinlaista ylilyöntiä jutussani ehkä olleen, mutta kehotti kuitenkin jatkamaan samaan tyyliin.

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että ehkä kyseessä saattoikin olla alilyönti. Joka tapauksessa olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen naisen tai miehen ja erityisesti lapsen ja nuoren henkilön pahoinpitely ja hyväksikäyttö on liikaa. Tämä koskee kaikkia maailman maita, myös Suomea. Hätkähdän joka kerta, kun kuulen sanottavan, että jossakin päin maailmaa tai jossakin maassa on liikaa väkivaltaa. Ikään kuin jonkin asteinen määrä raiskauksia, pahoinpitelyjä ja hengenriistoja olisi jotenkin hyväksyttävissä. (RVC)

Leena Monti opetti puolalaiselle paaville suomea

Roomassa asuva, Vatikaanin radiossa työskentelevä Leena Monti, omaa sukua Lehtinen, sai kunnian toimia edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n suomen kielen opettajana.

Julkaisemme tämän artikkelin kuten edellisenkin ekumenia-asiaa ja uskontojen välistä dialogia edistäneen paavi Johannes Paavali II:n muistoksi hänen kuolemansa muistopäivänä 2.4.2006.

Elokuva-Aitasta Radio Vatikaaniin

Leena oli aloittanut radiouransa nelivuotiaana – sotalapsena ollessaan - laulamalla Tanskan radiossa ´Enkeli taivaan´ enonsa säestyksellä. Sant´Angelo-linnan lähellä sijaitsevaan Vatikaanin radiotaloon hän tuli vuonna 1981 tuuraamaan sisar Benedicta Idelfeltiä, jotta tämä saisi keskittyä kirjoittamaan kuuluisaa kirjaansa Viipurista Vatikaaniin. Entinen Elokuva-aitan toimittaja perehtyi nopeasti radiotyöhön ja Vatikaaniin ja sai vakinaisen paikan.

1931 perustetussa Vatikaanin radiossa on 60 maasta toimittajia, jotka tekevät jesuiittojen johdolla ohjelmia 34 kielellä. Skandinaavista osastoa johti silloin vielä Isä Lars Roth, joka oli aloittanut ruotsinkielisten ohjelmien lähettämisen vaatekomerostaan Upsalassa vuonna 1953.

- Meidän päätehtävämme on tiedottaa Pyhän Istuimen kanta maailman tapahtumiin. Ilman omia kommentteja. Paavin matkoilla on aina mukana myös tiimi radiosta. Eikä lomia silloin myönnetä, totesi Leena, jonka mielestä Vatikaani ylläpitää turhankin matalaa profiilia tiedottamisessa: - Monesti ei puututa asioihin, vaikka pitäisi.

- Meillä skandinaaveilla on radiossa erityisasema, koska kuulijoistamme valtaosa on luterilaisia. Minullakin on aika vapaat kädet, mutta myös suuri vastuu. Eihän kukaan muu osaa suomea. Ohjelmiani kuunnellaan yllättävän paljon, ja saan lähes päivittäin kuuntelijapostia. Viime jouluksikin tuli parisataa korttia.

Paavin suomen kielen opettajaksi

Leenasta tuli paavi Johannes Paavali II:n avustaja ja suomen kielen opettaja ennen Skandinavian matkaa 1989. Ja vielä sen jälkeenkin hän hoiti tämän kirjeenvaihtoa. Suomen kielellä ei paavia enää rasitettu. Hän puhui suomalaisillekin englantia.

Väsyneen paavin seuraajasta ei Leenan mukaan keskusteltu eikä sitä edes ajateltu niin kauan
kuin tämä oli hengissä. - Hänen poismenonsa jälkeen on odotettavissa armoton taistelu. –Ja kyllä mekin silloin huudamme isoon ääneen, kenestä emme pidä, Leena lupasi ja totesi, että halutessaan paavi olisi kyllä voinut jäädä eläkkeelle, mutta sitä hän ei halunnut, vaan teki vielä rasittavia matkojakin.

- Ei-katolilaisten on vaikea tajuta, mitä paavi meille katolilaisille merkitsee. Ihmisiähän tulee kaikkialta maailmasta Papuan Uutta Guineaa myöten Pyhän Pietarin torille katsomaan paavia 500 metrin päästä. Ja kun siellä näkyy vähän valkoista, ollaan ihan ekstaasissa. Tuskin protestanteille avautuu kovin helposti Jubileuminkaan syvä merkitys pyhien ovien läpikulkemisineen, arveli Leena haastatellessani häntä Kotimaa-lehdelle vuonna 2000.

Paavin ovikelloa soittamassa

- Lonkkaleikkauksen jälkeen paavin ei annettu enää kävellä, ja tapaamisemme siirtyivät kirjastosta hänen asuntoonsa. Sinne johtaa ihan tavallisen näköinen kerrostalon ovi. Vaikka siellä onkin kaikki ne freskot. Ja sveitsiläiset vartijat vahtimassa paavin turvallisuutta. Alussa nämä soitteli toisilleen puhelimilla, että Tulossa on.

- Ensimmäisellä kerralla minut suljettiin jopa avaimella sisään huoneeseen. Mutta opittuaan tuntemaan ne teki vain kunniaa, ja sain itse soittaa ovikelloa, kertoi Leena.

- Luottamustoimeen liittyy myös salaisuuksia, joista pitää vaieta iäksi. Mutta hauskoja juttujakin olisi kerrottavana ihan kirjaksi asti", sanoi Leena. Ehkä hän vielä joskus kirjoittaa siitäkin, miten hän odotteli papereineen paavia kirkkovaltion korkeiden virkamiesten kanssa Vatikaanin pienellä helikopterikentällä. Tai miten hän siirsi naama punaisena painavaa nojatuolia paavin tieltä tämän olohuoneessa.

- Monesti minulta kysyttiin, eikö minua jännitä. Mutta sehän kuului työhöni, jonka yritin tehdä mahdollisimman hyvin, etten olisi rasittanut liikaa paavia. Kaiken piti olla valmiina viimeistä pilkkua myöten. Ei siinä ehtinyt jännittämään, hän totesi.

RITVA VIERTOLA-CAVALLARI